Tämä kirjoitus on koottu muistiinpanoista, jotka Helena Behm ja Asta Loponen tekivät saksalaisen Günther Diegel’in pitämässä jälkikoulutusseminaarissa Kangasalassa 16.06.95-18.06.95. Suuret kiitokset heille.

Tässä teoriassa on paljon uutta ja poikkeavaa verrattuna aikaisempiin koulutusohjeisiin. Hyvän ja tarkan jälkikoiran koulutus vaatii paljon työtä ja johdonmukaisuutta. Koulutuksessa ei saa ahnehtia ja kiirehtiä, vaan on edettävä hitaasti ja työskenneltävä ahkerasti. Teoria lähtee siitä, että koulutettavana on pentukoira. Aloitettaessa koulutus vanhemman koiran kanssa eri vaiheiden toistokerrat voivat olla pienempiä (riippuen tietenkin koiran edistymisestä).

Teorian loogisuus rakentuu seuraaviin seikkoihin:

Kun pentu syntyy, se on sokea ja korvat ovat kiinni. Nenän avulla pentu löytää emän nisän ja samalla se oppii taistelemaan saavuttaakseen sen, mitä se haluaa. 14 päivän jälkeen alkaa leimautuminen, josta lähtien virheet ja hyvät vaikutteet ovat pysyviä, eikä niitä valitettavasti voida koulutuksella korvata. Emän käyttäytymismalli ympäristön ärsykkeisiin siirtyy myös pentuihin. Kasvattaja ei saa sulkea pentulaatikkoa johonkin autotallin tai navetan nurkkaan piiloon normaalista elämästä. Pentulaatikko täytyy sijoittaa paikkaan, jossa ympärillä on koko ajan normaalia elämää. Pennut totutetaan jo laatikossa ympäristön ärsykkeisiin: meteliin, liikkeeseen, ihmisiin, imurin ääneen, kattiloiden kolinaan ja jopa laukauksiin.

Tärkeimmät viettialueet ennen 8 viikon ikää ovat ravinnonhankintavietti ja saalistamisvietti. Kasvattajan tehtävänä on kehittää pennun ravinnonhankinta- ja saalistamisviettiä. Diegel itse tekee sen niin, että osa pennun päivittäisestä ruoka-annoksesta on pala mahalaukkua, jota hän vetää olosuhteista riippuen joko maata tai lattiaa pitkin. Tällä tavoin alusta lähtien huolehditaan siitä, että pennun on ponnisteltava saavuttaakseen jotain. Kaikkea ei saa antaa ilmaiseksi. Jo viiden viikon iästä lähtien pentujen taipumuksissa voidaan havaita laatueroja mahalaukkujäljen avulla.

Kahdeksan viikon iässä pennun elämässä tapahtuu radikaali muutos. Pentu tulee uuteen paikkaan ja sille tulee uusi laumanjohtaja. Kolmen kuukauden ikään saakka rakennetaan lauman kiinteyttä. Pääsääntöisesti vain laumanjohtaja (hän joka aikoo kouluttaa koiraa) ruokkii pennun, eivät muut perheenjäsenet. Erityisesti perheen lapsille on opetettava, etteivät he anna pennulle ruokaa ruokapöydästä. Pennun kanssa leikitään paljon, mutta on huolehdittava siitä, että pentua ei opeteta rakastamaan esim. palloa enemmän kuin laumanjohtajaa. Osa päivittäisestä ruoka-annoksesta pennun on löydettävä itse, esim. mahalaukkujäljen avulla.

Kaikki esineet pennulle ovat samanarvoisia. Pentu ei ymmärrä eroa kenkien, lasten lelujen ja sallittujen esineiden välillä. Jos pentu ottaa kengän tai muun kielletyn esineen, on väärin rangaista siitä, koska se saattaa aiheuttaa myöhemmässä koulutusvaiheessa ongelmia, kun koiraa yritetään kouluttaa kiinnostumaan esineistä ja motivaatiopatukasta. Aina on pidettävä helposti saatavilla rättejä ym. sallittuja leluja. Jos pentu ottaa kengän, isännän täytyy itse ruveta leikkimään esim. rätillä. Pentu kiinnostuu enemmän lelusta, jolla isäntä leikkii, jolloin on helppo tehdä vaihtokauppa. Varmaan jokaisen teidän kokemuspiirissä on ollut tilanteita, joissa esim. kaksi pentua leikkii leluilla, ja olette havainneet, että pentu kiinnostuu aina enemmän siitä lelusta, joka toisella on. Kun pentu jätetään yksin kotiin, lattioilla on saatavilla ainoastaan sallittuja leluja. Jos pentu yksin ollessaan on järsinyt juhlakengät, syyllinen ei ole pentu, vaan syyllinen löytyy kurkistaessasi peiliin.

Pennun ollessa kolmen kuukauden ikäinen voidaan aloittaa jälkivietin kehittäminen tiiviisti. Koulutuksen tavoitteena on se, että pentu oivaltaa, että sen tulee ohjata ohjaajaa jäljellä eikä päinvastoin. Koira määrää suunnan, mutta ohjaaja määrää vauhdin. Pennun tulee oppia tutkimaan tiiviillä nenällä jälki tarkkaan askel askeleelta, eikä vain kuljeskelemaan jäljellä.

Koulutus on helpointa aloittaa multapellolla, missä ohjaaja itse näkee jäljen kulun. Talvi ei ole esteenä koulutukselle, vaan päinvastoin pelto, jossa on hiukan lunta, on erinomainen alkuharjoitusalue, koska jäljen kulku on tällöin helposti nähtävissä. Diegel’in mukaan ei ole virhe, jos koira oppii käyttämään myös näköhavaintoa jäljestämistyöskentelyssään. Tietenkään mihinkään umpihankeen ei ole syytä mennä harjoittelemaan. Diegel itse totuttaa koiria peltojen lisäksi myös muunlaiseen maastoon, kuten metsään. Jälkiharjoituksia on tehtävä joka säällä, tietenkin kaatosade ja ankara pakkanen ovat poikkeuksia. Kaikki koulutus perustuu harjoitusten riittävän moneen toistoon, jolloin koira kokemusten kautta oppii käyttäytymismallin. Jälkiharjoituksia tehdään neljä kertaa viikossa (rankka ohjelma, kirjoittajan huomautus).

Ensimmäisen jäljen tulee olla suora ja noin 20 askelta. Jäljen alku ja loppu merkitään merkkikepeillä. Askeleet ovat heti alusta lähtien normaaleja tasatahtiin tehtyjä, ei vahvistettuja eivätkä peräjälkeen tehtyjä, kuten kanan askeleet. Makupalat asetetaan joka askeleen keskikohtaan ja makupalan päälle ei astuta eikä sitä peitetä. Makupalojen täytyy olla niin pieniä, että koira pystyy nielemään ne pureskelematta. Diegel suosittelee makupaloiksi siipikarjan mahalaukun tai keitetyn maksan viipaleita, jotka eivät haise voimakkaasti, mutta maistuvat koiralle hyvin. Vaikka koiralle puettaisiinkin valjaat, sille laitetaan aluksi normaali kaulain, johon liina kiinnitetään ja liina pujotetaan oikean etujalan kainalon alta. Harjoituksissa liinaa pidetään aina lyhyenä, jolloin on helpompi seurata koiran työskentelyä ja mahdollisesti korjata virheitä. Pitkää liinaa käytetään vain kilpailuissa ja todellisissa etsintätilanteissa. Ehdottoman tärkeää on pysytellä harjoituksissa aina koiran oikealla puolella. Normaalissa tottelevaisuuskoulutuksessahan esim. seuraamisessa koira tottuu siihen, että ohjaaja on koiran oikealla puolella. Jos ohjaaja jälkiharjoituksessa on koiran väärällä puolella, on koiralla kaksi ongelmaa: itse jälki sekä ohjaaja oudossa paikassa. Tämä saattaa olla koiralle ylipääsemättömän vaikea tilanne. Ensimmäisissä harjoituksissa jäljet tehdään niin, että mahdollinen tuuli tulee selän takaa. Myöhemmässä vaiheessa, kun koira on oppinut jäljestämään tarkasti, noin 100 harjoituksen jälkeen, tuulella ja sen suunnalla ja voimakkuudella ei ole merkitystä.

Jäljelle tultaessa koiran viettitasoa ei saa yrittää nostaa millään tavalla innostamalla, vaan kaikessa pyritään suureen rauhallisuuteen. Koira tuodaan jäljen alkuun sivusta poikittain. Ensimmäisissä harjoituksissa koiran ohjaaja on itse olevinaan kiinnostunut jäljestä, ja samalla kun ohjaaja antaa rauhallisesti "jälki"-käskyä, hän näyttää oikealla kädellä jäljen kulkua sekä yrittää saada koiran etsimään makupaloja askeleilta. Kun koira havaitsee lauman johtajan olevan kiinnostunut jäljestä, se itsekin kiinnostuu siitä ja alkaa tutkia sitä tarkasti. Koiran tulee edetä jäljellä askel askeleelta, makupalalta toiselle, eli 1,2,3, jne... Jos koira pyrkii menemään esim. 1,4,7, se estetään. Ohjaajan vasen käsi pitää liinaa alkuharjoituksissa tiukalla, jotta nälkäinen pentu ei rynni ympäriinsä, vaan pysyttelee jäljen päällä, josta makupalat löytyvät. Ohjaajalta vaaditaan suurta rauhallisuutta työskentelyssä, sillä pentu on useimmiten enemmän innokas kuin älykäs ja ohjaajan hössöttäminen vain pahentaa asiaa. Pennun pyrkiessä pois jäljen päältä se hienovaraisesti ohjataan palaamaan takaisin jäljelle. Näitä harjoituksia toistetaan noin 20 kertaa, jonka jälkeen pentu alkaa jo oivaltaa mistä on kysymys. Jäljelle tultaessa koiraa ei saa myöskään millään tavalla pakottaa, esim komentamalla maahan, vaan koira tuodaan rauhallisesti jäljen alkuun.

Koiraa ei saa koskaan kehua jälkityöskentelyn aikana, koska se johtaa siihen, että koira oppii aina odottamaan ongelmatilanteissa ohjaajan hyväksymistä tehdyille ratkaisuille. Koiran on opittava tekemään itsenäisiä ratkaisuja ja kasvattamaan itseluottamustaan. Kehuminen saattaa jopa tulla väärällä hetkellä, esimerkiksi koiran tehdessä sattumalta oikean ratkaisun. Lisäksi vieraan henkilön tekemällä jäljellä ohjaajan on mahdotonta tietää ovatko koiran tekemät ratkaisut oikeita. Koira mieltää jälkityöskentelytilanteen lauman käyttäytymisenä. Ainut palkkio, jonka koira saa on se, että koira huomaa lauman johtajan seuraavan perässä. Tästä koira on ikionnellinen.

Jäljen loppuun ei koskaan laiteta mitään suurta ruokapalkkiota tai motivaatioesinettä, koska tällöin koira kokemuksen kautta oppii sen, että jäljen loppu on harjoituksen kohokohta. Seurauksena tästä on se, että koira oppii ryntäämään kovalla vauhdilla jäljen loppuun. Myöhemmässä vaiheesta tästä seuraa ongelmia koiran tehdessä vauhdista johtuen virheitä kulmissa ja esineillä. Vauhdista rankaiseminen olisi kuitenkin koiran kannalta ajatellen väärin, koska luultavasti se ei ymmärrä mistä rankaisu tulee, vaan se saattaa kuvitella tehneensä itse jälkityöskentelyssä virheen ja tarjoaa mahdollisesti jotain huonompaa käyttäytymismallia tilalle. Näin ollaankin koulutuksessa jouduttu ojasta allikkoon. Koulutuksen tavoitteena on se, että itse jälki ja sen joka askeleet ovat kiinnostavia. Kun pentu kulkee jäljellä kuono maassa ja nenä tuhisten, se on merkki tarkasta työskentelystä.

Kaikki makupalat, joita käytetään jäljellä, vähennetään koiran normaalista päivittäisestä ruoka-annoksesta, jolloin koira oppii sen, että sen on ponnisteltava ravinnon saamiseksi.

Kaikissa harjoitusvaiheissa tehdään eri ikäisiä jälkiä, viidestä minuutista muutamaan tuntiin. Myöhemmin, kun koira on oppinut jäljestämään oikein, ajalla ei ole enää suurta merkitystä. Jälkiä ei tehdä aina samalla tavalla, joskus jälki aloitetaan pellon reunasta ja päätetään keskelle, joskus jälki kulkee pitkin pellon reunaa jne. Lisäksi on syytä välillä totuttaa koiraa metsämaastoon. Jokaisen harjoituksen loputtua koiran kanssa leikitään. Koira ei ymmärrä sitä palkkioksi hyvästä jälkityöskentelystä, vaan sen tarkoituksena on poistaa stressi, joka koiralle on tullut työskentelyn aikana.

Seuraavassa vaiheessa suora jälki tehdään pidemmäksi, noin 50-100 askelta pitkä, eikä makupaloja aseteta jokaiselle askeleelle. Näitä harjoituksia toistetaan 20 kertaa. Tämän jälkeen voidaan pennulle opettaa luonnollinen pakko. Tehdään jälki illalla ja tuodaan koira jäljen alkuun sivusta poikittain. Liina löysällä koiran annetaan itsenäisesti tehdä ratkaisut ja seurataan rauhallisesti koiran perässä. Jos koira vie ohjaajan noin kaksi koiranmittaa jäljeltä sivuun, se otetaan kylmästi pois jäljeltä ja viedään autoon ja kotiin. Pennulle ei anneta illan ruoka-annosta. Tietenkään pennulle ei saa epäonnistuneesta työskentelystä olla vihainen, vaan sen kanssa on seurusteltava normaalisti. Seuraavana aamuna tehdään uusi jälki ja pennulle annetaan uusi tilaisuus. Nälkäisenä pentu huomatessaan löytävänsä ruokaa jäljeltä työskentelee tarkemmin. Näitä harjoituksia toistetaan 20 kertaa, jonka jälkeen pennun pitäisi jo olla oppinut. Kun pentu on oppinut luonnollisen pakon, voidaan aloittaa varsinainen koulutus.

Pentu tuodaan liina löysällä suoran jäljen alkuun sivusta ja annetaan pennun itse tehdä ratkaisut. Jos pentu menee kaksi koiranmittaa jäljestä sivuun, sille annetaan pakote. Napakka nykäisy kaulaimesta ja tiukka "ei-käsky". Tämän jälkeen annetaan pennun itse tehdä ratkaisu ja palata takaisin jäljelle. Missään tapauksessa ohjaaja ei saa auttaa koiraa tekemään oikeaa ratkaisua. Ohjaaja seuraa vain rauhallisesti koiran perässä. Pakotteet aiheuttavat koiralle stressiä ja huomatessaan tekevänsä oikeita ratkaisuja se saavuttaa rauhan. Koira oppii vähitellen välttämään stressiä ja pysyttämään harmonian suhteessa ohjaajaan. Suoran jäljen kanssa harjoituksia toistetaan 20 kertaa. Stressin ja rauhan välisen eron on oltava koiralle selvä: kun koira tekee oikeita ratkaisuja, liina on löysällä, virheen sattuessa taas napakka nykäisy liinasta on selvä huomautus. Kun koira on oppinut hallitsemaan suorat, voidaan ryhtyä tekemään serpentiinijälkiä. Tässä vaiheessa harjoituksia on syytä tehdä myös ns. kuivaharjoitteluina, missä ohjaaja tekee jäljen pellolle ja jonkin ajan kuluttua yrittää ilman koiraa selvittää itselleen jäljen kulun. Tämä saattaa kuulostaa naurettavalta, mutta koulutusvaiheessa on erittäin tärkeää, että ohjaaja tietää tarkalleen jäljen kulun. Diegel itse laittaa oppilaansa aina tekemään aluksi kuivaharjoittelua. (Viimeistään nyt naapurit ja ystävät luulevat ohjaajan seonneen lopullisesti, ja saattavat soittaa paikalle ambulanssin ja valkotakkiset miehet pakkopaidan kanssa). Jäljen kulku voidaan merkitä kepeillä, joita asetetaan satunnaisesti joko jäljen vasemmalle tai oikealle puolelle. Diegel käyttää ohuita metallipiikkejä, joihin on liimattu erivärisiä teippejä merkitsemään jäljen kulkua, kulmia ja esineitä. Kun koira on oppinut tutkimaan jäljen tarkkaan askel askeleelta, se ei reagoi jäljen sivussa oleviin hajuihin ja esineisiin.

Pakotteet voidaan antaa myös siten, että koiralle laitetaan normaalin kaulaimen lisäksi ketjukaulain ja toinen hihna. Ketjukaulain on asettava koiralle jo kotona eikä vasta jäljelle tultaessa, jotta koira ei yhdistäisi ketjukaulainta jälkityöskentelyyn. Harjoituksessa vasen käsi pitää liinaa lyhyenä, mutta löysällä. oikeassa kädessä pidetään ketjukaulaimen hihnaa. Kun koira tekee virheen, oikealla kädellä nykäistään terävästi ketjukaulaimesta.

Seuraavassa vaiheessa voidaan alkaa harjoitella kulmia. Jäljelle tehdään suorakulma, joka merkitään kepillä. Jos koira menee kaksi koiran mittaa ohi kulman, sille annetaan pakote nykäisemällä napakasti kaulaimesta. Tämän jälkeen annetaan koiran tehdä itsenäinen ratkaisu ja seurataan rauhallisesti koiran perässä. Noin 20 toiston jälkeen koira alkaa hallita kulmat. Jos koiralla on liikaa vauhtia, sitä saadaan hidastettua tekemällä kulman jälkeen muutaman metrin välein uusia kulmia. Jos koira jäljestää pinnallisesti ja keskittymättömästi, se ei ole merkki siitä, että jälki olisi koiralle helppo, vaan siitä, että se ei ole oppinut oikein.

Harjoituksissa on alusta lähtien kiinnitettävä huomiota siihen, että koira työskentelee rauhallisesti ja suu kiinni. Diegel kertoi joidenkin yrittävän pakottaa koiraa pitämään suu kiinni, mutta se johtaa yleensä huonoihin tuloksiin. Parempi keino on järjestää koiralle yllätyksiä jäljelle, kuten kulmia ja sivuhyppyjä. Tällöin koira automaattisesti tarkentaa työskentelyään ja pitää suun kiinni. Kulmaharjoituksissa kulmia ei saa millään tavoin vahvistaa. Oikein koulutetulle koiralle saattaa jopa olla ongelma, jos jäljen tekijä koiraa auttaakseen on vahvistanut kulmaa. Tietysti koiraa on myös totutettava tällaisiin tilanteisiin. Ohjaajan on myös tarkkailtava omaa käyttäytymistään lähestyttäessä kulmaa, niin ettei tahattomasti anna koiralle signaalia työskentelyn tarkentamiseksi esim. nykäisemällä huomaamattaan liinasta. Tämän vuoksi olisi hyvä, että joskus joku ulkopuolinen tarkkailija seuraisi sivusta ohjaajan työskentelyä.

Teiden ylityksiä on myös syytä harjoitella ja totuttaa koira ottamaan alut uudestaan epäonnistumisen jälkeen. Myös harhajäljistä selviytymiseen koira on opetettava.

Kun koira on oppinut jäljestämään itse tehdyillä jäljillä, eivät vieraan henkilön tekemät jäljet tuota ongelmia. Vieraat jäljet ovat enemmänkin mielenkiintoisia kokemuksia ohjaajalle.

Ensimmäiset esineharjoitukset tehdään suoralla jäljellä. Esine merkitään merkkikepillä ja kun koiran kanssa saavutaan esineelle, annetaan maahankäsky. Palkkiona annetaan aluksi esineen alta makupala. Tätä harjoitusta toistetaan myös n. 20 kertaa. Seuraava vaihe oppimisessa on se, että koira ilmaisee esineen ja ohjaaja antaa makupalan palkkiona kädestään. Ohjaaja ratkaisee aina sen koska on palkkion aika, ei koskaan koira. Harjoituksissa tulee käyttää hyvin pieniä esineitä, jolloin koira päästään yllättämään ja pitämään se tarkkaavaisena. Normaali alokasluokan jälkikapula voidaan halkaista harjoituksia varten kahdeksaan osaan ja käyttää niitä harjoitusesineinä. Jos koira jättää esineen, annetaan sille samanlainen pakote kuin jäljen jättämisessä ja annetaan koiran itse ratkaista tilanne. Pakotteita annettaessa on erittäin tärkeää, että ohjaaja ei ole kiihdyksissä, vaan rangaistus on oikaisu, joka annetaan hallitusti ja rauhallisesti. Vähitellen koira oppii siihen, että esineen löytyminen takaa sille rauhan. Selvitettyään jäljen, jossa on tullut tehtyä paljon virheitä, koira on suorastaan "taivaassa" löytäessään esineen. Esineeltä koira saa lähteä liikkeelle vasta, kun ohjaaja antaa käskyn.

Alussa harjoittelu vietin varassa on ollut hauskaa ja hyvässä vietissä ollut koira on kestänyt käsittelyn. Mutta kun viettitaso laskee, koira ei enää halua työskennellä. Tässä tilanteessa on oltava taitava, rauhallinen ja kärsivällinen. Valitettavasti väärin käytetty pakko tai muu koulutusvirhe ei ole korjattavissa hyvällä, vaan ainoastaan pakolla. Koiralle on osoitettava, että vaikka tänään ei huvittaisi, sen täytyy saavuttaakseen rauhan ja päämäärän tulla aktiiviseksi ja työskenneltävä. Koiralle osoitetaan, että kun tehdään oikeita ratkaisuja, saavutetaan myös rauha. Koiraa ei auta ollenkaan se, että sitä säälitellään ja sen puolesta tehdään ratkaisuja opastamalla sitä kuin pentua, vaan pakottamalla sille tehdään selväksi, että kun yrityksen ja erehdyksen kautta löytyy oikea ratkaisu, siitä seuraa rauha. Vähitellen koira oppii, että vaikka elämä on täynnä ongelmia, niistä selviydytään ratkaisemalla eikä väistämällä.

Harjoituksia on rytmitettävä niin, että välillä on helppoja jälkiä, joissa koiralla on onnistumisen mahdollisuus, välillä vaikeita jälkiä, joissa koiraa koetellaan.

Aina on muistettava, että koira ei saa olla pätemisen väline, lauman merkitystä ei saa unohtaa: käydään yhdessä lenkeillä, joilla suorituskyvystä riippumatta molemmilla on hyvä ja rentoutunut olo.

Jokaisesta harjoituksesta tulee pitää päiväkirjaa, mihin merkitään tiedot jäljestä, maastosta, säätilasta, jäljen iästä ja suorituksesta jäljellä. Tämä on ehdottoman tärkeää. Päiväkirja on ainoa keino, jonka avulla itse voi tietää missä vaiheessa koiran koulutus on ja mitä pitää vielä parantaa. Sama koskee myös muuta koulutusta, kuten tottelevaisuutta. On omaksuttava tapa, että heti harjoituksen jälkeen tehdään päiväkirjamerkinnät. Aikaa siihen ei mene kuin muutama minuutti. Päiväkirja on myös myöhemmin erittäin mielenkiintoinen, koska siitä näkee kuinka paljon työtä todellisuudessa koiran koulutus on vaatinut.

Loppulauseeksi voisi sanoa, että: